Energiahoidot
Jokainen meistä on ainutlaatuinen ja kulkee omalla ainutlaatuisella tiellä kohti valaistumista. Vaikka jokaisella on omalaatuinen suunnitelmansa ja tiensä, niin meillä, jotka tulimme tänne maapallolle oppimaan ja tekemään yhdessä, on kuitenkin jotain yhteistä: Jokaisella meillä on neljä peruskehoa: fyysinen, emotionaalinen, mentaalinen ja eetterinen keho. Näiden lisäksi meillä on muitakin osia kuten esimerkiksi Sielu, Henki, ja Aito Olemus.
Ennen kuin Sielumme tuli tänne, se suunnitteli itselleen fyysisen kehon eetterisellä tasolla. Sen jälkeen sielu valitsi vanhemmat, jotka kykenivät luomaan suunniteltu kehon ja tekemään eetterisestä suunnitelmasta fyysinen olemus.
Näin voidaan todeta, että ensin oli eetterinen keho, jonka Sielu on toivonut itselleen. Eetterisen kehon ”piirustuksen” perusteella luotiin muut kehot.
Neljä kehoamme toimivat vuorovaikutteisesti toistensa kanssa. Eetterinen keho vaikuttaa kaikkiin kehoihin. Emotionaalinen ja mentaalinen keho puolestaan vaikuttavat fyysiseen kehoon. Samalla kuitenkin myös fyysisen kehon kunto vaikuttaa emotionaaliseen ja mentaaliseen kehoon.
Kehojen välinen vuorovaikutus voisi toimia esimerkiksi seuraavanlaisesti. Olet saanut emotionaalisen trauman, jolloin emotionaalinen kehosi vaurioitui ja iso määrä ulkopuolista emotionaalista energiaa jäi siihen jumiin. Ajan kuluessa tämä vieras energia alkaa vaikuttaa fyysiseen kehoosi, jossa ilmenee erilaisia sairauksia. Tavallinen lääketieteellinen hoito hoitaa fyysisen kehosi takaisin kuntoon, mutta jättää emotionaalisen trauman hoitamatta, minkä vuoksi sairaus palaa muutaman vuoden kuluttua takaisin.
Otetaanpa vielä toinen esimerkki. Vanhempasi saivat sinut uskomaan, ettei sinusta ole mihinkään. Mentaalinen kehosi vaikuttaa fyysiseen kehoosi ja aina, kun joudut tositilanteeseen, fyysinen kehosi ei toimi, etkä pysty suoriutumaan tehtävästä/tilanteesta onnistuneesti. Koska epäonnistut, uskosi vanhempien sanomisiin kasvaa, ja kun seuraava tilanne tulee, epäonnistut vieläkin surkeammin. Näin syntyy loputon itseään vahvistava sykli, joka pitää sinut huonossa työpaikassa/parisuhteessa/tilanteessa.
Vaikutus voi olla myös toisensuuntainen: sairastut ja olet huonossa fyysisessä kunnossa. Fyysinen kuntosi vaikuttaa sekä emotionaalisen että mentaalisen kehoosi. Molemmat kehosi heikkenevät ja niiden huono kunto vaikuttaa takaisin fyysiseen kehoosi, joka heikkenee yhä entisestään. Taas syntyy kierre, joka voi johtaa pahimmassa tapauksissa jopa kuolemaan.
Kehojen välisen vuorovaikutuksen takia on tärkeää löytää oikea syy fyysisten sairauksien takaa ja hoitaa sitä. Tähän voidaan käyttää energiahoitomenetelmiä.
Hoidon aikana luon luvallasi yhteyden sinun Sieluusi ja skannaan kehosi. Sen jälkeen seuraan Sielultasi tulevia ohjeita siitä, miten minun tulisi sinua hoitaa, jotta sairaus häviäisi kokonaan pois.
Tarpeen mukaan kanavoin sinulle kaiken parantavaa energiaa suoraan Alkuperäiseltä Luojalta tai annan Luojalle luvan poistaa sinusta negatiivista energiaa minun kauttani.
Jos Sielusi ohjaa minua pyytämään apua, kutsun avukseni muita auttavia tahoja, kuten Parantavia Enkeleitä, Parantavia Valo-olentoja, Shamaanihenkiparantajia ja voimaeläimiä.
Tarvittaessa voin myös korjata eetterisen kehosi ja aktivoida sitä haluamallasi tavalla.
Tämän lisäksi opetan sinua hoitamaan itseäsi ja saavuttamaan tasapainon elämässäsi. Jos niin haluat, autan sinua myös vapautumaan vanhoista peloistasi ja näytän sinulle tekniikoita, joiden avulla voit purkaa karmasi ja luoda itsellesi uutta elämää, jossa sinulla on kaikki, mitä tarvitset.
Yksityishoidon hinta on tällä hetkellä 60€/1.5 tuntia.
Joitakin hoitoja voidaan tehdä myös puhelimitse, kaukohoitona.
Tervetuloa energiahoitoon!
Ystävällisin terveisin, Arje Sakari Silander

