Jokainen meistä on ainutlaatuinen koko maailmankaikkeudessa, ja jokainen meistä kulkee omalla ainutlaatuisella henkisellä tiellään, kohti täydellistä itsetietoisuutta. Siksi on vaikeaa kehittää yleispätevät ohjeet henkisen matkan kulkijoille.
Mestari Buddha koitti kehittää yleispätevät ohjeet, mutta jopa hänenkin oppinsa voivat olla liian vaikeita joillekin ihmisille. Ainoa oikea ja täydellinen opettaja jokaiselle ihmisille on kunkin oma Sielu. Siksi meidän tulisi pyrkiä saamaan yhteys oman Sielun ohjaukseen mahdollisimman nopeasti.
Kun olet yhteydessä oman Sielusi kanssa, et enää tarvitse ulkopuolista ohjausta. Yhteyden luominen oman Sielun kanssa ei sinänsä ole vaikeaa. Pienenä lapsena olimme kaikki yhteydessä omaan Sieluumme. Vanhempamme ja yhteiskunta kuitenkin opettivat meitä olemaan kuuntelematta tätä sisäistä ohjausta. Sen sijaan meidät opetettiin luulemaan, että mielemme ja ajatuksemme ovat todellinen sisäinen olemuksemme. Meille opetettiin, että olemme sitä, mitä ajattelemme. Mutta entäs jos et ajattelekaan mitään?
Kun saamme mielemme hiljentymään hetkeksi, huomaamme, että ajatuksenjuoksun taustalla on myös toinen syvempi olemus – tajuntamme, joka on meidän oikea olemus. Mielen hiljentämistä on haastavaa oppia, sillä yrittäessämme hiljentää mielemme, se on oikeastaan mieli, joka yrittää hiljentää itsensä…
Buddhan opetusten mukaan meidän tulisi rauhoittua ja keskittyä ainoastaan hengittämiseen, kunnes mielemme rauhoituu ja huomaamme, ettei olemassaolomme ehto ole ajatteleminen. Ajatteleminen on vain jotain, mitä tajuntamme joskus tekee. Olemme olemassa, vaikka emme ajattelisi mitään.
Tarjoan ainutlaatuista henkistä opetusta, jonka päämääränä on saada sinut kosketukseen oman sisäisen ohjauksesi kanssa. Silloin et enää tarvitse ulkopuolista ohjausta.
Autan sinut takaisin sisäiseen tasapainoon ja opetan sinulle lukuisia tekniikoita, joiden avulla voit jatkossakin säilyttää henkistä, mentaalista ja emotionaalista tasapainoa myös vaativissa olosuhteissa.
Jos olet jumissa, voin myös toimia välittäjänä sinun ja Sielusi välillä, auttaa sinua nousemaan esteiden yli ja jatkamaan matkaasi omalla ainutlaatuisella henkisellä polullasi.
Järjestän sekä yksityistunteja että ryhmätunteja. Yksityistunneilla käsitellään haluamasi asiat ja pyritään yhdessä löytämään eteenpäin vievät ratkaisut pulmillesi. Yksityistunnilla voin tarvittaessa myös välittää viestejä Sielultasi ja parantavaa energiaa alkuperäiseltä Luojalta.
Ryhmätunneilla tavataan kerran viikossa, meditoidaan yhdessä kaikenlaisilla tekniikoilla, jaetaan kokemuksiamme muiden kanssa ja edetään yhdessä kohti itsetietoisuutta. Jos olet kiinnostunut ryhmätyöskentelystä, ole hyvä ja ilmoita minulle. Heti kun riittävän monta ihmistä (5 henkilöä/ryhmä) on ilmoittautunut, aloitan uuden ryhmän.
Hinnat ovat tällä hetkellä 12€/1.5h ryhmäohjauksesta ja 60€/1.5h
yksityisohjauksesta.
Tervetuloa kulkemaan osa
henkistä matkaasi kanssani!
Arje Sakari Silander
English
suomi
עברית