Tag Archives: Eeva

Ohjatun Kultaisen Liljan meditaatio CD on julkaistu

Kolmen vuoden työt ovat vihdoin saaneet päätöksensä kun olen julkaisut minun ensimmäisen ohjatun meditaatio CD:ni. CD sisältää lähes kaikki asiat, mitä tiedän DNA-ohjelmoinnista.

CD:n kehitys alkoi noin pari vuotta sitten kun aloin miettiä miten voisin järjestää DNA-ohjelmointiin liittyvän materiaalin yhdeksi kokonaisuudeksi. Kun järjestys oli selvä kirjoitin käsikirjoituksen ja otin yhteyttä säveltäjään, ystäväni Juke Eräkankaaseen, joka lupautui säveltämään meditaatiolle tausta musiikkia. Jukella on erityiskyky – hän pystyy muuttamaan tajunnanvirtaa musiikiksi.

Tässä vaiheessa käsikirjoitukseen on tullut hieman muutoksia, kun olen oppinut lisää itsestäni ja maailmankaikkeudesta, niin kirjoitin käsikirjoituksen uudelleen, nauhoitin sen ja annoin lopullisen version Jukelle, joka teki puheelle uutta tausta musiikkia.

Pitkään miksauskauden jälkeen CD valmistui. Ystäväni Ville Salonen teki grafiikat CD:lle ja koko materiaali lähetettiin suomalaisen CD tehtaan painettavaksi.

Idea CD:n takana on se että jokainen kuuntelija voi oppia omalla nopeudella kaikki mitä olen itse oppinut ohjaukseltani Monen vuoden aikana. Näin säästän kuuntelijalle paljon aika ja vaivaa. CD on jaettu osiin, niin että voimme käydä prosessit omalla nopeudella ja pitää paussia prosessien välissä.

Ensimmäisessä osassa luodaan turvallinen työskentely ympäristö kytkeytymällä omaan sisäiseen valoon ja luomalla tästä sisäisestä valosta suoja kupla ympärillemme.

Toisessa osassa käynnistetään Kultaisen Liljan energia meissä ja siirrytään geeni ohjelmointi tilaan. Tähän tarkoitukseen käytetään kultaisen Liljan symbolia, jonka sain Enkeleiltä vuonna 2006.

Kolmannessa osassa ohjelmoidaan DNA:mme uudelleen yleispätevillä asioille kuten kokonaisvaltainen terveys ja loputon runsaus. Osan lopussa on varattu aika, joten jokainen kuuntelija voi luoda oman vision omasta halutusta tulevaisuudesta ja ohjelmoida sitä visiota omaan DNA:han. Osan lopussa poistetaan DNA:sta kaikki ohjelmat, jotka ovat ristiriidassa uuden ohjelman kanssa; Poistetaan tavallaan esteet uuden ohjelma tieltä. Suosittelen että luot oman visio haluamastasi tulevaisuudesta, ennen kuin aloitat CD:n kuuntelua.
Continue reading Ohjatun Kultaisen Liljan meditaatio CD on julkaistu

Kultaisen Liljan Meditaatio

Vuonna 2006 osallistuin pyhän geometrian kurssilla Ylöjärvellä. Matkalla kurssille, ystäväni kertoi minulle, että tulemme saamaan tämän kurssin aikana, jonkin hyvin tärkeän uuden symbolin. Ennen kurssia olen jutellut myös kurssin opettajan (Riitta) kanssa, joka on minun hyvä ystävä. Riitta kertoi minulle, että uusi symboli jonka saamme kurssilla, on nimeltään Shoshan. Shoshan (שושן) tarkoittaa Liljaa hepreaksi. Riitta ei osaa Heprea…

Pyhän geometrian kurssin aikana en kuitenkaan saanut tätä symbolia. Kotona, ennen kun menin nukkumaan, pyysin saada tämän symbolin unessa. Tuona yönä näin outoa unta, jossa soitin bassoa Faith no more bändin kanssa. Lavalla tapahtui sähkö oikosulku ja sähkön kipinät muodostivat symbolin.
Kultaisen Liljan symboli näytti tällaiselta (Riitan ja minun piirtämä kuva):

Muutaman päivän päästä näin uuden unen siitä, miten symbolia käytetään. Kokeilin sitä ja se toimi! Ystäväni Riitta kokeili myös symbolia meditaatiossa ja hänen kokemuksensa oli hieman erilainen kuin omani. Yhdistimme kokemuksemme ja kehitimme meditaation, jossa käytetään tätä symbolia.

Meditaatio käynnistää uutta energiatasoa vartalossa. Moneen vuoteen emme tienneet miten tätä symbolia käytetään, kunnes tapasin erään naisen Orgoniitti pajassa. Opetin naiselle käynnistämään Kultaista liljan energian ja hän kertoi että energia yhdisti hänet hänen geeneihinsä. Kokeilin erilaisia meditaatioita, kultaisen liljan energian kanssa, kunnes lopuksi pyysin Enkeleitä opettamaan minua miten energia käytetään. Enkeli Jechzakel (יחזקאל), jonka nimi tarkoitta Jumala vahvistaa, ”tuli” luokseni ja opetti minua miten liljan energia käytetään. Vuosia kului ja kehitin meditaatiota lisää omien ja ystävien kokemuksien avulla. Kultaisen Liljan symbolin avulla voimme yhdistyä oman (perheen) ja Ihmiskunnan geeniperimään. Voimme yhdistyä Aatamiin, Eevan ja Ihmiskunnan Siemen energiaan. Voimme myös ohjelmoida geenimme omalla tulevaisuuden visiolla!

Continue reading Kultaisen Liljan Meditaatio

Viidennen ulottuvuuden valokehon aktivoiminen

Kuten ehkä teidät joo, ihmiskunnan ja Äitimaan yhteistajunta on nousemassa kolmannelta ulottuvuudelta viidenteen ulottuvuuteen. Tällä hetkellä Olemme neljännessä ulottuvuudessa.

Tämä ylösnousemus on sekä yhteinen että henkilökohtainen. Jokainen meistä käy henkilökohtaista ylösnousemusprosessia, ja kun riittävästi monta sieluja nousee viidenteen ulottuvuuteen, koko yhteistajunta siirtyy viidenteen ulottuvuuteen myös.

Koska olemme joo todella pitkällä prosessissa voimme nyt joo käynnistää meidän viidennen ulottuvuuden valokehon. Tämä meditaatio perustuu Kultaisen Liljan meditaation, jota olen hieman yksinkertaistanut.

Continue reading Viidennen ulottuvuuden valokehon aktivoiminen