Suomen ja Eestin yhdistäminen yhdeksi 13.7.2017

Suomi-ja-ViroEesti keelse versiooni leiad siit.

Vuonna 2012 järjestin rummutuksia, jossa Suomen pohjoinen ja etelä yhdistettiin yhdeksi, eli Suomi ja Saame yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Toisessa rummutuksessa Neuvostoliitolle menetetyt osat (Petsamo, Salla ja Karjala) yhdistettiin takaisin Suomen, energiatasolla. Voit lukea näistä rummutuksista tästä.

11.7.2017 Eestiläinen ystäväni soitti minulle ja aloimme keskustella Suomen ja Viron suhteesta toisiinsa. Olen lukenut netistä aikaisemmin että Suomen ja Viron muinaiset kuninkaat ovat joskus aikaisemmin yhdistäneet voimansa yhdeksi, jolloin yhdessä he valloittivat Tukholman. Näin nykyhistorian kirjojen mukaan ei koskaan ole tapahtunut, mutta tämä sivusto väittää että Suomen muinaiset kuningaskunnat ja niiden historia ovat systemaattisesti pyyhitty pois Ruotsalaisten tahdosta.
Keskustelu Eestiläisen ystäväni kanssa toi takaisin tämän ajatuksen: Mitäs jos Suomi ja Eesti palaisivatkin yhteen energiatasolla? Miten voimakas Suomesta ja Eestistä tulisi sitten kun yhdistäisimme voimamme yhdeksi?

Eestiläinen ystäväni kertoi minulle että saamansa tiedon mukaan, Eesti on Suomen Maatähti chakra, eli Suomi maadoituisi Eestin kautta. Mietin sitten Suomen ja Eestin historiaa ja totesin että siitä lähtien kun Suomen yhtenäinen kansa jakaantui Eestiksi ja Suomeksi, ei Suomi, eikä Eesti olleet enää itsenäisiä. Päätimme sitten järjestää rummutuksen, jossa yhdistämme Suomen ja Eestin takaisin yhteen.

Seuraavana päivänä keskustelin asiasta toisen ystäväni kanssa. Hän kertoi minulle että Suomen juuri chakra ilmeisesti sijaitsee Helsingissä, Kaivopuistossa. Nyt jos muistatte mitä tapahtui sisällis-sodan aikana, niin valkoiset ja punaiset Suomalaiset taistelivat keskenään, juuri sen jälkeen kun Suomi itsenäistyi Venäjästä. Punaiset Suomalaiset hallitsivat etelä Suomea (Helsinki, Turku, Tampere, Viipuri). ja valkoiset hallitsivat pohjoissuomea. Kun valkoiset Suomalaiset ryhtyivät valloittamaan Suomea, he aloittivat Tampereelta. Siellä käytin verisiä taisteluita, joiden jäljet ovat vieläkin esillä Tampereen energiakentässä (jos olet Tampereelta, kannattaa “siivota” omaa kaupunkia näistä jäljistä – eheyttää Suomen valkoiset ja punaiset takaisin yhteen omassa sydämessä, eli eheyttää sisäinen valkoinen ja sisäinen punainen takaisin yhteen).

Ilmeisesti Tampereen veristen taistelujen takia, Suomalaisten valkoisten johtaja, Mannerheim, ei halunnut valloittaa Helsinkiä itse. Niin hän kutsui Saksalaiset tekemään likaiset hommat hänen puolesta. Näin olleen Saksalaisen merijalkaväen sotilaat rantautuivat Hankoon ja Suomenlinnaan, josta he sitten valloittivat Helsinkiä kahdesta eri suunnasta.

Saksalaiset siis valloittivat Suomen juurichakran, Mannerheimin ja Valkoisten johdon luvalla. Siitä lähtien Suomen olemassaolo on ollut riippuvainen Saksan hyvästä tahdosta. ja on edelleenkin riippuvainen… Saksalaiset ovat auttaneet meitä, sekä sisällissodan että Jatkosodan aikana. Ilman heitä Suomi ei olisi todennäköisesti ollut enää pystyssä. Kiitoksia heille tästä!

Koska toisen maailman sodan aikana Neuvostoliitto, Britannia ja USA valloittivat Saksan, olemassaolomme on riippuvainen Saksasta, jonka olemassaolo on riippuvainen Briteistä, Amerikkalaisista ja Venäläisistä.

Järjestämämme rummutuksen Eestin ja Suomen yhdistämiseksi energiatasolla voit kuunnella tästä:

Rummutuksen jälkeen minulle nousi lisää informaatiota Suomen, Eestin ja Saamen yhteisestä tietoisuudesta.

Jos tarkistelemme maiden liput:

Eestin-lippu Suomen-lippu Saamen-lippu

Huomaamme että Eestiläiset ovat maadoittuneet (musta väri = maadoitus) ja taas Saamelaisilla feminiinisyys (ympyrä ja punainen väri) ja maskuliinisuus (neliö ja sininen väri) ovat tasapainossa sydämessä (vihreä väri) ja sakraalichakrassa (keltainen väri). Toisin sanoin, jos Suomi ja Eesti yhdistyisivät, Suomi maadoituisi paremmin, Eestin kautta.

Jos Suomi ja Saame yhdistyisivät, Suomi olisi värikkäämpi ja tasapainoisempi. Jos taas Eesti ja Saame yhdistyisivät – Siitä syntyisi juhla!

Tämä juuri tapahtui rummutuksessa:
Eesti ja Saame yhdistyivät, jolloin Suomen Merkabasta tuli kokonainen ja Merkaban sisältä ilmestyi Lapsi, Kristallilapsi.

Suomen-merkaba

Tämän näin rummutuksessa: Ensin Suomen juurichakra puhdistettiin ja liitettiin Viroon. Sen jälkeen siirryimme Eestin puolelle. Eestiläiset miehet tulivat esille joukolla ja purkivat sisällään ollutta valtavaa vihan tunneta. Kun viha oli poissa Eestin naiset tulivat esille ja kansan laulut alkoi kaikumaan kaikkialla. Eestiläiset naiset yhdistyivät sitten Suomen Lappiin, jolloin Suomen Merkaba alkoi toimimaan. Pienen hetken jälkeen Suomen/Eestin/Saamen yhteisestä Merkabasta tuli itsenäinen. Sen jälkeen pieni lapsi nousi pystyyn Merkabasta, hetken haparoiden. Pian hän kuitenkin alkoi kasvaa, vahvistua ja itsenäistyä. Tuli sellainen tunne että nyt Suomesta/Eestistä/Saamesta on tullut kristallilapsi – kristallikansa. Ensimmäisenä maapallolla…

Teimme vielä toisen rummutuksen, jossa täytimme koko alueen rakkaudella, jolloin Suomen Merkaba kirkastui ja muuttui enemmän läpi näkyväksi.

Mitä kristalli lapseksi tuleminen sitten tarkoittaa?
– Se tarkoittaa että kaikki chakrasi yhdistyvät yhdeksi Sydämessäsi, Kristus-tietoisuudessa ja sinusta tule yhtä, läpinäkyvä, kokonaisuus.

Miten sitten voit itse muuttua Kristallilapseksi?
– Se on pitkä prosessi, ensin sinun tulisi tutustua kaikkien chakrojen opetuksiin. Kun olet ymmärtänyt niiden opetukset ja pääset Sydäntietoisuuteen, voit yhdistää sydämesi alaosan ja yläosan yhdeksi Sisäisessä Kristus-tietoisuudessa. Sen jälkeen voisit sallia sydämellesi laajentua kaikkialle, kunnes olet kokonaan sydämessäsi (katso kuva). Silloin yläsydänchakrasta tule maatähtichakra ja alasydänchakrasta tule sielutähtichakra.

Becoming-a-cristal-child

Mitä enemmän Suomalaisia, Eestiläisiä ja Saamelaisia siirtyisi Kristalli tietoisuuteensa ja itsenäistyisivät henkisesti, sitä nopeammin Suomenkin Kristallilapsi kasvaisi ”isommaksi” ja itsenäisemmäksi. Olemme yhtä kansaa. Olemme yhtä.

Jos tarvitset apua siirtymässäsi Kristallilapseksi, voin opettaa sinulle miten sitä käytännössä tehdään. Ota huomioon vaan, että se totuus jota etsit, on jo sisälläsi odottamassa….

Kiitos kun luit tämän artikkelin.
Rakkaudella, Arje Sakari Silander

p.s. Muutamia päiviä myöhemmin rupesin miettimään miten Israelin Merkaba voisi käynnistää ja muuta sitäkin kansa Kristallikansaksi. Jostain nousi ajatus että Israel hän lähti pois Egyptistä, niin ehkä Israelin maadoittaminen Egyptin kautta toisi sitä puuttuva maadoitusta alueeseen. Yhdistin sitten Israelia takaisin Egyptiin, mistä ovat lähteneetkin tuhansia vuosia sitten ja ihme tapahtui: Kristallitietoisuus käynnistyi Egyptissä, Egyptin pyramidit muuttuivat Kristallipyramidiksi ja yhdistyivät takaisin Atlantikseen Pyramidiin, jolloin koko maapallo muuttui Kristallipalloksi.

Tervetuloa kristalliaikaan, ystävät!

 

Kiitos Lauri Väisäselle ja Krista Lagukselle Suomen kielen korjaamisesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *