Tunne-energia ja sen vapauttaminen

Tunteet ovat kuin erikoisenergia, joka liikkuu ihmisestä toiseen.
Jos esimerkiksi joku ihminen suuttuu sinulle, sinä otat itsellesi sen tunne-energian. Tämän energian voit sitten purkaa ulos suuttumalla takaisin tai suuttumalla jollekin toiselle henkilölle. Näin tunne-energia kiertää ihmisestä toiseen kunnes se päätyy johonkin ihmiseen, joka ei osaa purkaa tunteita ulos. Energia sitten pysyy hänen sisällään kunnes hän onnistuu purkamaan sen ulos.

Kun tunne energia on ollut sinun sisällä jonkun aikaa, sielusi ohjaa sinut tilanteisiin ja ihmisten pariin, joiden avulla voit purkaa sisälläsi olevat tunteet. Esimerkiksi jos sisälläsi on suru, sinut ohjataan ihmisten luo, jotka tuovat sinulle surua, jotta voisit purkaa sisälläsi jo oleva surua. Sama käy kaikkien muiden tunteiden kanssa: viha, kateus, inho jne.

Jos sinun tunteesi ovat kokonaan jumissa, koska olet rakentanut niiden ympärille muuria, sielusi ohjaa sinut sellaisten ihmisten luo, joka eivät osaa hallita tunteitaan lainkaan, jotta oppisit niiltä tuntemaan.

Näin on käynyt minulle. Lapsena rakensin tunteideni ympärille muurin, jotta selviäisin isäni jatkuvista tunnepurkauksista. Isona sitten seurustelin naisen kanssa, joka ei osannut hallita tunteitaan lainkaan. Oltiin tavallaan täydellinen pari: ainoastaan joku, jolla on tunteet jumissa pystyisi elämään naisen kanssa, jolla on valtavat tunnevyöryt. Oltiin yhdessä kunnes olin oppinut tuntemaan uudestaan ja hän oppinut hallitsemaan tunteensa.

Sen jälkeen aloin ottaa laulutunteja ja opin purkamaan tunteeni laulamalla. Minun onnekseni, lauluopettajalleni oli kolmas silmä auki ja hän pystyi näkemään että minulla oli muuri tunteideni ympärille ja myös opettaa minulle miten sitä voi purkaa pois.

Kun olin purkanut lähes kaikki sisälläni olevat jumittuneet tunteet, huomasin että tunteiden purku pitäisi tehdä päivittäin: Jos en ole purkanut tunteitani viikkoon tai pariin, aloin voida huonosti. Kun jätin tunteeni purkamatta vielä muutaman päivän, iski masennuskin. Siksi uskon että masennus johtuu jumiutuneista tunteista. Tunne-energia ei pääse pitkään aikaan pois ja huono olosi muuttuu masennukseksi. Kun onnistuu purkamaan masennuksen aiheuttaneet tunteet pois, masennus häviää.

Olen oppinut vaikeuksien kautta että, minun tulisi purkaa tunteeni ulos mahdollisimman nopeasti jos haluan säilyttää hyvän oloni. Jos en pura tunteitani ulos, pitkään aikaan, voin huonosti.

Ihmiskehon energiarakenne

Ihmiskeholla on eetterinen puoli, joka koostuu erilaisista energiakerroksista. Jokaisella tsakralla on oma energiakerroksensa. Uloin kerros on Juuritsakran kerros ja sisin on Korkean Minän kerros (Oikeastaan sisin kerros on Luojan kipinän).

Seuraavassa kuvassa näkyvät eetterisen kehon energiakerrokset:

Ensimmäinen (uloin) kerros on JUURITSAKRAN KERROS.
Tämä kerros liittyy perus henkijäämisasioita kuten kuolemanpelkoa ja myös kehon fyysiset tarpeet kuten ruoka, uni jne.
Toinen kerros on SAKRAALI TSAKRAN KERROS.
Tämä kerros liittyy emotionaalisin ja seksuaalisin asioihin kuten itsearvostus, itserakkaus ja itseluottamus. Tästä kerroksesta löytyy usein tukahduttuja tunteita.
Kolmas kerros on SOLAR PLEKSUS TSAKRAN KERROS.
Tämä kerros liittyy oman henkilökohtaiseen voimaan, itseluottamukseen ja itsehallintaan. Tässäkin kerroksessa löytyy paljon tukahdutettuja tunteita. Tämä kerros yhdistää sydämen ja uloimmat kerrokset ja siksi monet emotionaaliset muurit sijaitsevat tässä kerroksessa/tsakrassa. Jos sinulla on emotionaalinen tukos, voisit keskittyä tähän kerrokseen ja yrittää rentouttaa sitä, kunnes ette tunne jännitystä enää tässä kerroksessa. Kun sydäntsakra aktivoituu tämä kerros alkaa tyhjentyä, kaikista tukahdutetusta tunne energiasta, sydän- ja kurkkutsakran avulla.
Neljäs kerros on SYDÄNTSAKRAN KERROS.
Tämä kerros liittyy siihen miten suhtaudut itseen ja muihin ihmisiin. Tämä on myös fyysisten tsakrojen keskus – muut tsakrat tasapainottuvat sydäntsakran kautta. Siksi on hyvin tärkeä aktivoida tämän tsakra. Loistava meditaatio sydäntsakran aktivointia varten on kaksoissydänmeditaatio, jonka on kehittänyt Pranic Healing Mestari Choa Kok Sui. Suosittelen tekemään tätä meditaatiota päivittäin parin vuoden ajan.
Viides kerros on KURKKUTSAKRAN KERROS.
Tämä kerros liittyy sisäiseen ja ulkopuoliseen kommunikointiin. Kaikenlaisen energian siirtämiseen: tunne, mentaali ja henkinen. Kun itket, sinä aktivoit kurkkutsakran ja purat emotionaalista energiaa alemmista tsakroista, korkeataajuisen äänivärähtelyn avulla. Niskan alue on kurkkutsakran takaosa, ja sen kautta korkeavärähtelyinen tiedonsiirto tapahtuu. Muistatko miltä tuntuu kun niskakarvat nousevat pystyyn? Tämä oikeastaan tarkoittaa että kurkkutsakran takaosa aktivoituu. Kurkkutsakra tasapainottaa solar pleksus tsakran.
Kuudes kerros on KOLMANNEN SILMÄN TSAKRAN KERROS.
Tämä kerros liittyy intuitioon ja korkeaan emotionaaliseen ja mentaaliseen tietoisuuteen (aivojen oikea ja vasen puoli). Tämä kerros yhdistää sinut alitajuntaan ja sen jälkeen kun olet tehnyt rauhan alitajunnan kanssa se yhdistää sinut ylitajuntaan – Korkean Minään. Käpyrauhanen on osa tätä kerrosta, ja se toimii kuin kaksisuuntainen peili, joka yhdistää sinut sisäiseen ja ulkoiseen avaruuteen. Tämä tsakra tasapainottaa Sakraalitsakran.
Seitsemäs kerros on KRUUNUTSAKRAN KERROS.

Tämä kerros yhdistää sinut sieluun ja sen kautta Luojaan. Tämän kerroksen kautta voit vastaanottaa niin paljon rakkautta ja valoa kun vaan tarvitset, jolloin voit elää loputtomassa runsaudessa. Tämä tsakra tasapainottaa Juuritsakran.

Jos jatkat matkaasi sisäänpäin, seitsemännen kerroksen jälkeen löydät itseesi SISÄISESSÄ AVARUUDESSA, MIKROKOSMOKSESSA.
Koko maailmankaikkeus on meidän sisällä. Siksi on hyvin tärkeää rakastaa itseä täydellisesti, koska kun rakastat itseäsi, rakastat samalla kaikkea muutakin. Kun kuulet jostain henkisestä prosessista, jonka sinun tulisi tehdä – nämä prosessit ovat aina sisäisiä. On turha etsiä vastauksia sinun ulkopuoleltasi, kaikki löytyy sinun sisältä. Meidän on tehtävä rauha oman sisäisen kuvan kanssa. Meidän on tehtävä rauha ihmiskunnan ja Äitimaan sisäisen kuvan kanssa.
Kun meidän sisäinen kuva maailmasta on harmoniassa, tämä sisäinen tila heijastuu meidän ulkopuolelle ja meidän koko maailmaa muuttuu rauhanomaiseksi.
Siksi kehotan luomaan visio, jossa olet kaunis ja täydellinen, jossa ihmiskunta on kaunis ja täydellinen, jossa Äitimaa on kaunis ja täydellinen ja jossa Jumalan valo ja rakkaus on kaikkialla tuomassa rauhaa ja harmoniaa.
Yhdeksäs Kerros on SISÄISEN TÄHDEN, SIELUN KERROS.

Kun olet sisäisessä avaruudessa, näet tähden. Tämä tähti on sinä. Et voi mennä tähteä päin, sinun tulisi odottaa paikalla ja pyytää että tähtesi tulisi lähellesi. Kun tähtesi on sinun lähelläsi mene sen sisään. Sisällä löydät itsesi. Kuvittele että sinä ja Enkeli itsesi ovat tähden sisällä. Anna enkelillesi halaus ja näe miten sulaudutte yhteen. Sen jälkeen sielusi on yhteydessä sinun ja ohjaa sinua niin että, voit ilmaista korkeinta potentiaaliasi.

Itsetutkimus

On hyvin vaikea purkaa tunteita jotka et osaa tunnistaa. Kaikille ihmisille on todennäköisesti tapahtunut niin että, he ovat tukahduttaneet jonkun tunteen ja sen jälkeen unohtaneet koko asian.

Vanhat tukahdutetut tunteet voivat aiheuttaa kipuja ja jos sinulla on joku paikka, joka aina aiheuttaa ongelmia – sinulla todennäköisesti on tukahdutettuja tunteita tai pelkoja siinä kohdassa.

Näin voit tutkia itseäsi:

  • Löydä itsellesi mukava asento, hengitä rauhallisesti ja rentoudu.
  • Keskity kolmanteen silmään ja kasvata energiamato ulos kolmannesta silmästä. Kuvittele että madon päässä on ympyrä. Ympyrä symboloi tunne-energiaa, eli olet kasvattanut ”tunnevastaanottimen”, tunneantennin, kolmannesta silmästä.
    Emotional Antenna coming out of the third eye chakra
  • Siirrä tunneantennisi siihen paikkaan, joka aiheuttaa kipua ja kuvittele että, antennin pää menee uloimman kerroksen sisään.
  • Keskity ja yritä tuntea mitä voisi aistia kivun kohdalla. Tunnetko kipua? Jos et tunne mitään, tämä energiakerros on sitten kunnossa ja voit jatka syvemmälle seuraavaan kerrokseen.
  • Siirrä tunneantennisi seuraavaan kerrokseen ja yritä aistia taas: tunnetko kipua?
  • Jatka tutkimusmatkaasi kunnes löydät oikean kerroksen. Kerroksen, joka tuottaa sinulle kipua.
  • Kun olet oikeassa kerroksessa, työnnä tunneantennisi suoraan kivun sisään. Se tulisi olemaan vaikea, koska olet välttänyt tätä kipua monet vuodet ja todennäköisesti sinun ego yrittää lykätä prosessin tälläkin kertaa, kaikenlaisilla tekosyillä. Ole vahva ja mene suoraan kivun sisään. Yritä tuntea mikä on se kivu, joka on sinun sisälläsi. Anna intuitiosi johdattaa sinua – tämä ei ole mentaalinen vaan emotionaalinen prosessi.
  • Pyydä sielulta/Enkeleiltä/Luojalta, että he auttavat sinua tunnistamaan ja purkamaan kipuasi. Pidä mielesi tyhjänä ja katso mitkä visiot tulevat mieleesi. Jos kipu on oikealla puolella se todennäköisesti liittyy isääsi. Jos se on vasemmalla puolella, se todennäköisesti liittyy äitiin.
  • Jos et tunnistanut tunnetta, yritä käydä kaikki tuntevasi tunteet läpi ja kokeilla mikä niistä yhdistyy sinun sisällä olevaan kipuun. Tässä on kaavio erilaisista tunteista.

Kun olet tunnistanut jumissa oleva tunne, voit vapauttaa sen.

Seuraavilla menetelmillä voit purkaa tunne-energiasi ulos

Syvähengityksen menetelmä:

  • Istu tai makaa mukavassa asennossa ja rentoudu.
  • Hengitä sisään ja ulos rauhallisesti. Hengitä vatsaan asti, niin että jokaisella sisäänhengityksellä vatsasi täyttyy ilmalla ja jokaisella uloshengityksellä vatsasi tyhjenee.
  • Siirry hengittämään vielä syvemmälle: juuritsakralle asti. Kuvittelee miten sisään hengityksellä ilma menee vatsan läpi, Juuritskraalle asti. Jos sinulla (kuten monella muullakin) on emotionaalisia esteitä, hengittäminen vatsan läpi voi olla kivuliasta. Jos tunnet kivun se on hyvä merkki. Se tarkoittaa että ne tunteet, jotka olet tukahduttanut, vihdoin purkautuvat ulos, pois sinusta. Jatka hengittämistä vatsan läpi kunnes pystyt hengittämään sen läpi vapaasti.
  • Siirry hengittämään polviin asti. Jokaisella sisäänhengityksellä vie mielessäsi, ilma polveen asti ja puhalla se sitten pois. Jaloihin ovat varastoituneet meidän tunteet isäämme ja äitiämme kohtaan. Vasemmassa jalassa on Äitisuhteen tunne-energiat, ja oikeassa jalassa Isäsuhteen tunne-energiat. Jos tunnet kipua jaloissa, hengitä kivun sisään, kunnes kyseinen tunne-energia poistuu sinusta.
  • Muista hengittämisen aikana että sinä et ole sitä mitä tunnet, vaan olet valoisa olento, joka on täynnä rakkautta ja nämä tunteet ovat vaan energiaa, joka kohta lähtee pois sinusta, ilman että sinun perusolemuksesi muuttuu miksikään!
  • Uloshengityksen aikana on hyvää muodostaa ääniä kuten: ”Iiiiiiiiiiiiiii”, ”Aaaaaaaaaaaahhh” tai ”OOOooooooooh”. Ääntäminen auttaa purkamaan tunteet vielä nopeammin.
  • Nyt voit alkaa hengittää jalkapohjin asti.
  • Jatka syvähengitystä kunnes vatsasi tuntuu tyhjältä, ja hymyilet itsellesi… 🙂

Laulumenetelmä:

  • Seiso mukavassa asennossa ja rentoudu.
  • Hengitä sisään ja ulos rauhallisesti.
  • Ala hengittää vatsaan asti.
  • Siirry hengittämään vielä syvemmälle: juuritsakralle asti.
  • Hengitä vielä syvemmälle: polviin asti.
  • Lopuksi rupea hengittämään jalkapohjin asti. Nyt olet valmis aloittamaan laulamisen.
  • Valitse joku sinun suosikkikappaleista ja laula se vatsasta. Monet ihmiset laulavat kurkusta tai nenästä. Tunne-energiasi on jämähtänyt vatsaasi, joten kurkku/nenä laulu ei auta tunteiden purkamisessa. Ainoastaan vatsasta laulaminen auttaa tunteiden purussa.
  • Yrittää laula mahdollisimman tunteikkaasti. Panosta laulamiseen ja anna kaikkesi, koska mitä enemmän eläydyt lauluun, sitä enemmän tunteesi purkautuvat pois. Jos olet surullinen – valitse surullinen kappale. Jos olet vihainen – valitse vihainen kappale (heavy, punk).
  • Laula kunnes olet taas onnellinen… 🙂

huutomenetelmä:

  • Löydä paikka luonnossa, jossa voit huutaa vapaasti ilman että häiritset ketään.
  • Seiso mukavassa asennossa ja hengitä vatsaan.
  • Samalla kun hengität ilmaa vatsan sisään, keskity tunteeseen, jota haluat purkaa (viha, suuttumus)
  • Huuda täysillä: ”AAAAAAAhhhhhhhhhh!”
  • Hengitä vatsaan ja huuda taas kaikin voimiin: ”AAAAAAAAAHHHHHHH!”
  • Jatkaa huutamista kunnes sinulle tulee tyhjä olo.
  • Katso ympärilläsi olevaa luontoa ja huomaat ettei linnut lopettaneet laulamistaan huutojesi aikana…
  • Hyräille itsellesi jotain kiva kappaletta, samalla kun kävelet kotiisi… 🙂

Vaikeissa traumaattisissa tapauksissa suosittelen EFT menetelmän, jossa vapautetaan tunteet akupunktiopisteiden avulla.

Miten pysyä emotionaalisesti tasapainossa

Kuten olen aikaisemmin maininnut, tunteet ovat energiaa eikä niistä kannata stressaantua… 🙂
Kun olet onnistunut purkamaan, jumissa olevan, vanhan tunne-energian, pois järjestelmästäsi, yritä pysyä sydänkeskuksessa. Älä pakene tunteitasi enää, anna niiden tulla ja mennä kuten ne tahtovat ja pysy sydänkeskuksessa. Jos annat tunne-energiasi liikkua sinussa vapaasti, korkeat tsakrat automaattisesti tasapainottavat alemmat tsakrat. Voit myös auttaa tasapainotusprosessia, käynnistämällä alemman tsakran tasapainottava ylempää tsakra ja kaikki tsakrat niiden väliltä, niin että tunne-energia pääse purkautumaan vapaasti.

Esimerkiksi jos sakraalitsakra vaivaa sinua, käynnistä sen tasapainottava ylempi tsakra: kolmannen silmän tsakra ja kaikki tsakrat niiden välillä: solar pleksus, sydän ja kurkkutsakrat.

Jos solar pleksus tsakra vaivaa sinua käynnistä sen vastatsakra: kurkkutsakra, ja niiden välissä oleva tsakra: sydäntsakra.

Jos Juuritsakra vaivaa sinua, käynnistä kaikki muut tsakrat myös ja Juuritsakra tasapainottuu.

Jos aivoissasi pyörivät masentavat ajatukset, keksii kauniita ajatuksia ja karkota sillä muut ajatukset.

Juutalainen menora on oikeastaan tsakrajärjestelmän toimintakaavio:

Jokainen kynttiläjalka edustaa tsakra kehossa, jossa sydäntsakra on keskellä. Sydäntsakran kautta kaikki muut tsakrat tasapainottavat toistensa. Jos menet syvälle sydäntsakran sisälle, olet silloin sinun perustassa, sinun perusolemuksessa. Kun olet perusolemuksessasi, kaikki mitä tapahtuu sinun yläpuolella, ei enää häiritse sinua.

Toivottavasti tämä artikkeli auttaa sinua saavuttamaan emotionaalista tasapainoa. Jos tarvitset apua prosessissa, ole hyvä ja ota yhteytä minun – autan sinua mielelläni!

Valoa ja rakkautta, Arje Sakari Silander

4 thoughts on “Tunne-energia ja sen vapauttaminen

  1. Hei

    käyn ajoittain sivuillasi, koska tiedän, että saan rauhaa niistä ajatuksista, äsken tein energiamatoantennin selkääni, jossa on ollut kipua jo kuukausia ja ihme, sain helposti tunteesta, surusta kiinni ja kyyneleet valuivat, uskon tällaisen puhdistavan, vaikka en aina ymmärrä kaikkea mitä olet kirjoittanut näissä teksteissäsi

    voinet ehkä luettaa jollakin suomenkielentaitoisella näitä tekstejäsi, koska sielä on paljon sanoja väärässä muodossa ja se vaikeuttaa ymmärtämistä, kiitos Arje t. rauni

    1. Hei Rauni,
      Kiitos kommentista, kiva kun artikkeli auttoi… 🙂

      Ystäviäni tarkistavat uudet artikkelini, mutta vanhoissa saatta olla virheitä..
      Jos kerrot mitkä artikkelit kaipaavat korjausta, niin pyydän ystäväni korjaamaan ne myös.

      Kiitoksia, Arje

  2. Kiitos tästä kirjoituksesta, löysin sen juuri oikeaan aikaan kun ihmettelin miten paljon alkoi purkautua jumittuneita tunteita nopeaan tahtiin kun kurkkuchkaraa sain aukeamaan. Kiitos kovasti tästä sivustosta.

Vastaa käyttäjälle Erja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *