Musta ja valko – Pimeys ja valo

Koska pimeydestä puhuminen on suuri tabu henkisissä piireissä, eikä aiheesta löydy laadukasta materiaalia, ajattelin jakaa kanssasi omat kokemukseni valosta ja pimeydestä.

Tarot kortti matkoja elämän puuta pitkin ja paholaisen kohtaaminen

Ensimmäinen kokemukseni aiheesta oli, kun tein meditatiivisia korttimatkoja Tarotin pääarkana korteilla. Luin yhdestä kabbalah kirjasta että on mahdollista tehdä intuitiivisia matkoja elämän puuta pitkin, tarot korttien avulla.

      Circle of Life Tarot kortit, Kabbalahn elämän puun päälle.

Tarot kortithan edustavat meidän henkisen kehityksen matkaa ja kun meditoimme tarot korttien kanssa, voimme tutustua itseemme paremmin. Kirjan mukaan, matka on aloitettava pohjasta, maalisesta kuningaskunnasta, eli Malchuth:sta. Ja on sinne on hyvää myös palata aina matkan lopussa. Takaisin maahaan. Niin aloin tekemään matkoja elämän puutani pitkin. Ensimmäinen matka, jonka valitsin oli: Malchut -> Yesod -> Hod -> Malchut. Valitsin kortin jokaiselle matkan etapille:

10 sauvat -> XXI Maailmankaikkeus -> 9 miekat -> XIX Aurinko -> 8 maljat -> XX Tuomio -> 10 kolikot.

Jokaisen kortin kohdalla kuvittelin hetken, että olen kortin päähahmo, sen jälkeen jatkoin seuraavalle kortille ja taas kuvittelin olevani kortin päähahmo jne. Kunnes palasin Malchutille ja matkani oli ohi. Sain jokaisen kortin kohdalla eri vision ja tuntui että tein matkan sekä fyysisesti että henkisesti.

Seuraavaksi tein matka Nezach-sefiralle. Malchut –> Yesod -> Nezach -> Malchut. Tällä kerta ajattelin tehdä tunnematkan ja valitsin malja korttit matkaani varten:

10 maljat -> XXI maailmankaikkeus -> 9 maljat -> XVII Tähti -> 7 maljat -> XXVIII kuu -> 10 maljat.

Näin jatkoin tutustumista elämän puuhuni, erilaisilla matkoilla, kunnes eteen tuli matka Tiferet-sefiralle, jossa joutuu tutustumaan sekä Kuolemaan että Paholaisen kortteihin. Lykkäsin matkaa muutamia päiviä, kunnes keräsin riittävästi rohkeutta ja toteutin sen. Tein siis tämän matkan elämän puussani:

Malchut -> Nezach -> Tiferet -> Hod -> Malchut.

Kortit, jonka valitsin olivat:

10 Kolikot -> XXVIII kuu -> 7 maljat -> XIII Kuolema -> 6 miekat -> XV Paholainen -> 8 sauvat -> XX Tuomio -> 10 kolikot.

Taas sain visioita jokaisen kortin kohdalla: Kuoleman kohdalla näin itseni sieluna, joka jatkaa elämästä toiseen, eikä ole sidottu yhteen elämään. Paholaisen kohdalla taas minulle ilmestyi dualismin enkeli. Hän kertoi minulle, että jokaisessa meissä on potentiaali olla hyvää tai pahaa. Että tämä on meidän valinta, tässä dualistisessa maailmassa. Ettei pahuus ole olemassa itsestään, vaan jokaiselle meille on molemmat vaihtoehdot olemassa: Voimme tehdä pahaa tai voimme tehdä hyvää. Se on meistä kiinni. Eikä ole ulkopuolista voimaa, joka yrittää meitä langettaa. Olemme kaikki yhtä, Jumalassa.

Kuvissa näkyvät kortit ovat Circle of life tarot pakkauksesta. He ovat pyöreitä ja heissä on keijujen energiaa. Suosittelen lämpimästi!

Circle of Life tarot pakkausJos haluatte lukea lisää tarot korttien henkisestä matkasta, suosittelen Elisabeth Haichin kirja: Tarot.

Sisäinen eheyttäjä ja dualismin voittaminen

Seuraava kokemukseni valosta ja pimeydestä oli, kun pääsin vihdoin sydäntietoisuuteen. Olen lukenut paljon valosta, pimeydestä, ylisestä ja alisesta ja tuntui että nyt olisi aika tasapainoittaa valoni ja pimeyteni keskenään. Niin ryhdyin meditoimaan ja kutsuin sisäistä Kristusta, sisäistä eheyttäjää, auttamaan minua.

Hän ilmestyi minulle sisäisestä avaruudestani ja neuvoi minua kutsumaan koko valoni takaisin ja siirtää se sydämeni haltuun. Tein niin kuin Kristus neuvoi ja tuntui että auraani kasvoi isomaksi ja valonpisarat tulevat kaikkialta takaisin minuun kehoon.

Sen jälkeen Jeesus neuvoi minua kutsumaan koko pimeyteni takaisin ja siirtää senkin sydämeni haltuun. Tein niin kuin Jeesus neuvoi ja pimeyteni palasi minuun kokonaisuutena.

Lopuksi Jeesus neuvoi minua antamaan sydämelleni luvan yhdistää valoni ja pimeyteni takaisin yhteen, yhdeksi kokonaisuudeksi. Silloin näin miten kahdesta ympyrästä muodostui keskelle vaaleaa rakkauden kenttää. Sen jälkeen ympyrät alkoivat sulautua toisiinsa, jolloin minusta tuli yhtä. Voitin dualismin.

Valo ja pimeys erillään.

Valo ja pimeys yhdistymässä rakkauden voimalla.Pimeys ja valo yhdistyneenä.Suosittelen myös teille kutsumaan sisäistä Kristusta/sisäistä eheyttäjää ja pyytää hänen apua dualismin kukistamiseen.

Tämän kokemuksen jälkeen aloin tasapainoittamaan sydämeni avulla, kaikki dualismin muutkin aspektit minussa. Tasapainotin köyhyyden – rikkauden kanssa. Tasapainotin naiseuden – miehuuteni kanssa. Tasapainotin aikuisuuden ja lapsellisuuden keskenään. Tulevaa ja mennyttä, Hyvää ja pahaa, sisäinen ja ulkoinen, Jumala ja Äitimaa, voimakuus ja heikkous, hallitseminen ja antautuminen. Kunnes pikkuhiljaa minusta tuli eheämpi ja eheämpi ja elämästäni tuli mutkattomampaa ja rakkaudellisempaa. Menin syvemmälle ja syvemmälle omaan sydämeen ja yritin pysyä siinä ja siirtää elämäni ohjeet kokonaan sydämelleni.

Dualismin tasapainoittaminen sydämessä.

Myös tunteiden skaalassa yritän koko ajan pysyä keskellä, rauhassa. On vaikea olla aina positiivinen. Paljon helpompaa on pysyä rauhassa… 😉

Tunneskaala

Sisäiset persoonat

Seuraavaksi tutustuin sisäisiin arkkityyppeihin, eli sisäiseen naiseen, mieheen ja lapseen. huomasin että heilläkin on pimeät ja valoisat aspektit:

Sisäinen nainen koostuu valoisesta naisesta ja pimeästä naisestä (Hepreaksi pimeän naisen nimi onkin Lillith (לילית), eli yötär).

Sisäinen mies taas koostuu pimeästä miehestä ja valoisesta miehestä.

Lopuksi myös sisäinen lapsi koostuu pimeästä lapsesta ja valoisesta lapsesta.

Sisäiset arkkityypit.Tein useita meditaatiota, jossa kutsuin jokaisen näistä sisäisistä hahmoista sydämeeni ja tutustuin heihin. Lopuksi annoin sydämelleni integroida jokaisen hahmon ykseyteni kanssa.

Huomasin että pimeät sisäiset hahmot ovat hyviä asettamaan rajoja muille ja itselleen, kun taas valoisat sisäiset hahmot ovat hyviä luomaan positiivista ilmapiiriä ja uskoa.

Voidaan sanoa, että valoisat hahmot tuovat Jumalan rakkautta ja pimeät hahmot taas luovat tämän Jumalan rakkauden kanssa fyysistä todellisuutta. Pimeätkin hahmot pystyvät antamaan rakkautta, niin että rakkauden virtapiiri muodostuu valoisten hahmojen kanssa.

Valon ja pimeyden virtaukset.

Jokaisella arkityypille on siis tehtävä sisäisessä yhteisluomisen syklissä. Kun sain kaikki 6 hahmoa toimimaan yhdessä sydämeni ohjauksessa, sydämessäni käynnistyi Liljan kukka ja minusta tuli paljon eheämpi luojaa, joka toimi rakkaudesta käsin.

Valon ja pimeyden energiat yhdistyvät sydämessä Liljan muodossa.

Tutustutaan hetkeksi jokaiseen sisäiseen arkkityyppiin:

Sisäinen Pimeä Nainen

Sisäinen Pimeä Nainen (Lilith)Pimeän naisen tehtävä on luoda pohja luomiselle, eli luoda tila luomiselle. Tähän tilaan sitten voidaan luoda myöhemmin valoisien hahmojen avulla. Sisäinen nainen siis auttaa rajoittaamaan luomiset tietynlaiseksi: Haluatko luoda talon? Vai haluatko luoda tietynlainen talon? Esim. hirsimökki järven rannalla, jossa 4h + keittiö, ulkoinen savusauna ja terassi. Sisäisen naisen avulla voit kohdistaa luomisesi tietynlaiseksi, jolloin siitä tule miellyttävämpi sinulle.

Pimeän naisen arkkityyppi esiintyy monessa Mytologian hahmoissa. Heprean kielellä häntä kutsutaan nimellä Lillith (Yötär). Intialaisessa mytologiassa hän on Kali. Egyptiläisessä mytologiassa hän on Nut. Kreikkalaisessa mytologiassa hän on Nyx, Kalevalassa hän on vissi Louhi…

Sisäinen pimeä nainen luo tilaa tyhjyyteen, johon voit toteuttaa unelmasi.

 

Sisäinen Valoisa Nainen

Sisäinen Valoisa Nainen.Sisäisen valoisan naisen tehtävä on luoda uskoa, silloin kun sitä tarvitaan. Oma valoisa naiseni on pohjaamiltaan ujo, mutta tarvittaessa hänestä voi tulla koko maailmankaikkeuden kuningatar. Rakkauden voimalla ja sitkeydellä hän voittaa kaikki esteet. Hitaasti mutta varmasti… 😊

Valoisan naisen arkkityyppi esiintyy myös jokaisessa kulttuurissa, yleensä auringon jumalattarena. Esim. Jeesuksen Äiti Maria, Intialainen Jumalatar Durga, Japanilainen Jumalatar Amaterasu, Kelttinen Jumalatar Aine, Kreikkalainen Jumalatar Eos, Suomalainen Päivätär, jne.

Sisäinen valoisa nainen luo intuitiivisesti mitä vaan. Rakkauden lähettiläs.

 

Sisäinen Pimeä Mies

Sisäinen Pimeä MiesSisäinen pimeä mies on Valoisan naisen luonnollinen partneri. Hänen tehtävänsä on maadoittaa luomiset paikalleen ja ankkuroida ne, myös vastarinnassa, maahaan. Hän taistellee puolestasi ja tarvittaessa lohduttaa sinua pimeässä sylissään. Jos tarvitset apua rajojen asettamisessa muille ja itsellesi, voit turvautua sisäiseen pimeään mieheen. Hänellä on helppo sanoa muille ei, rakastavaisesti, mutta päättäväisesti. Hänen avulla voit pysyä kannassasi helpommin, koska häntä on vaikea saada liikuteltua paikalta pois vasten tahtoaan. Jos tarvitsen Ankkurin, pimeä mies on sinua varten.

Myös pimeä mies esiintyy monissa taideteoksissa ja myyteissä: Norjalainen Loki, Raamatun Kain, Kreikkalainen Erebus, jne.

Sisäinen Pimeä Mies suojelee, vahvistaa ja ankkuroi sinut maahaan ja tekee unelmistasi totta.

 

Sisäinen Valoisa Mies

Sisäinen Valoisa Mies.Valoisa mies on pimeän naisen luonnollinen partneri. Hän luo sitä mitä tarvitset ja valaisee vaikka koko universumin sinun puolesta. Hän tarvitsee kohteen, jolle antaa valtavat valonmääränsä ja rakkautensa. Jos on päämäärä kateissa, voit kääntyä sisäisen valoisan miehen puoleen. Hän taistelee, nostaa ja kantaa sinut, vaikka läpi suon. Toki hänkin tarvitsee vastakaiuksi rakkautta, eikä hän ikuisesti pystyy kantamaan sinua. Sinun on jossain vaiheessa noustava omille jaloillesi takaisin ja oppimaan kävelemään omilla jaloillaan.

Myös Valoisa mies esiintyy jokaisessa kulttuurissa, yleensä auringon Jumalana. Esim. Egyptiläiset Amun, Aten tai Ra, Hindulainen Aryaman tai Mitra, Kreikkalainen Apollo tai Helios, ja Kalevalan Ukko.

Sisäinen Valoisa Mies on siis Rakkauden voiman ilmentäjä ja luoja.

 

Sisäinen Pimeä Lapsi

Sisäinen Pimeä Lapsi.Pimeä lapsi tykkää pitää hauskaa ja tehdä pientä jäynää. Hän maadoittaa sisäisen valoisan lapsen luomiset maahaan ja huolehti niiden toteuttamisesta. Jos pimeä lapsi on joutunut kasvamaan väkivaltaisessa ja turvattomassa ympäristössä (niin kuin olen itse joutunut kasvamaan väkivaltaisten isän ja äidin kanssa), hän joskus piiloutu pelottavan naamarin takana. Hän tulee ulos piilopaikastaan, kun hän on turvassa taas.

Koska meitä on koulutettu satojen vuosien ajan, että pimeä on pahaa, sisäinen lapsi yleensä tuomitsee itsensä pahaksi, eikä uskalla olla oma itsensä, vaan yrittää olla ”hyvä”. Eli tehdä niin kuin isä ja äiti käskevät. Vasta kun hän aikuistuu ja pääsee eroon pappien ja vanhempien uskomuksista, hän alkaa elää oman tahtonsa mukaan. Eli jos teidänkin sisäinen pimeä lapsi tuomitsee itsensä, voisitte kertoa hänelle, että pimeys on maadoitus, eikä pahuus. Niin hän alkaa taas leikkimään ja tekemään hauskoja jäyniä… 😉

Sisäinen pimeä lapsi esiintyy myös eri kulttuurien myyteissä ja hahmoista. Ensimmäisenä minulle tuli mieleen: Vaahteramäen Eemeli, tai Lassi, sarjakuvasta Lassi ja Leevi. Muita esimerkkiä ovat Kalevalan Ilmarinen ja muut pimeät prinssit, jotka takoavat materiasta rikkauksia.

Sisäinen Pimeä Lapsi on siis materiasta luova ja hauskapitäjä… 😊

 

Sisäinen Valoisa Lapsi

Sisäinen Valoisa Lapsi.Sisäinen Valoisa Lapsi on viattomuuden ja rakkauden ilmentymä. Hän säteilee valonsa kaikkialle ja yrittää pelastaa kaikki ihmiset. Tämä voi olla hänen kompastuskivensä, ellei hän opi asettamaan rajoja pelastustyölle ja opi luomaan jotakin myös itselleen. Sisäinen Valoisa Lapsi on leikkimisen mestari, eikä hän koskaan väsy tutkimaan maailman ihmeitä. Jos olet tekemistä vailla, voisit kutsua sisäisen valon lapsesi sydämeesi, jolloin hauskalle tekemisille ei tule loppua. Valoisa Lapsi tarvitsee myöskin suojaa ja rajoja, jotta hän voisi leikkiä turvallisesti. Siksi olisi hyvä, jos sisäiset aikuiset huolehtisivat näistä molemmista sisäisistä lapsista (Valoisa ja pimeä), rakastaisivat heitä ja asettaisivat heille rajoja ja suojaisivat heitä hyväksikäytöltä. Kun sisäiset Lapset tietävät, että he ovat rakastettuja ja suojattuna, he voivat luoda mitä vaan, omilla taioilla.

Sisäinen Valoisa Lapsi esiintyy jokaisessa kulttuurissa myös, Jumalan poikana. Jeesus, Krishna, ym.

Sisäinen Valoisa Lapsi on Rakkauden ja Viattomuuden ilmentymä. Leikkisä ja valoisa lapsi.

————-

Yllä olevat piirretyt hahmot, ovat tulleet minulle visiona omista sisäisistä hahmoista. Sinun valoisat ja pimeät hahmot näyttäytyvät sinulle erinäköisenä. Jos ihosi on tumma, niin sisäiset valoisat hahmot tulevat näyttäytymään sinulle säteilevinä tummaihoisina hahmoina. Ihon värillä ei siis ole mitään tekemistä pimeän tai valon kanssa.

 

Parityöskentelyä

Kuten aikaisemmin olen maininnut, nämä kuusi hahmoa muodostavat luonnollisia pareja, jossa yksi tuo valoa ja toinen maadoittaa sen. Yksi tuo ideoita ja toinen tekee ideoista fyysisen todellisuuden.

Sen jälkeen, kun tutustuin jokaiseen sisäiseen hahmoon, yritin eläytyä sisäisiin hahmoihin:

Menin kerran pubiin ja kokeilin olla ensin valoisa mies, jolloin pubissa olevat pimeät naiset tunsivat vetoa minua kohti ja lähestyivät minua. Sen jälkeen kokeilin olla pimeä mies – jolloin pubin valoisat naiset kerääntyivät luokseni kuin perhoset kukan luo.

Lopuksi kun olin työpaikallani, kokeilin olla myös pimeä lapsi ja yksi kollega tuli heti leikkiin mukaan. Hän toi oman pimeän sisäisen lapsensa esille myös ja yhdessä suunniteltiin kivoja jäyniä!

Voidaan näin sanoa, että näistä sisäisistä hahmoista muodostuukin luonnollisia pareja: Pimeä mies ja valoisa nainen. Pimeä nainen ja valoisa mies. Pimeä lapsi ja valoisa lapsi.

Sisäisten arkityypien luonnolliset parit.Pimeät naiset tuntevat vahvaa vetoa valoisiin miehiin, kun taas valoisat naiset tuntevat vahvaa vetoa pimeisiin miehiin. Oletko aina ihmettelyt miksi huonosti käyttäytyvät rikolliset miehet saavat aina enkelimaisia naisia itselleen? Tai miksi pelottavat yön naiset löytävät itselleen aina kiltin miehen? Tästä se johtuu!

Elokuvassa Grease käsiteltiin tätä ilmiötä:

Valoisat ja pimeät arkityypit esitettynä Grease elokuvassa.Elokuvan alussa John Travolta ja Olivia Newton John esittivät valoisia hahmoja. Sen jälkeen, kun he palasivat lomalta kouluun, John Travolta ottaa pimeän miehen roolin. Sen jälkeen he vaihtavat roolia miellyttääkseen toisiansa. Lopuksi molemmat ottavat pimeät roolit itselleen. Huomatkaa punainen Vesica Pisces viimeisen kuvan taustalla… 😉

Mekin pystymme ottamaan minkä roolin tahansa näistä kuudesta hahmosta. Suosittelen teille kokeilla olla jokaisessa roolissa, niin opitte tuntemaan itsenne paremmin!

Nämä sisäiset hahmot ovat esillä myös muissa elokuvissa:

Pimeää ja valoisaa naista käsitellään antoisasti elokuvassa musta joutsen (Black Swan).

Musta Joutsen elokuvassa esitetyt Pimeä ja valoisa sisäistä naista.Myös Taru sormusten herrassa käsitellään näitä sisäisiä aikuisia hahmoja. Toki tässä elokuvassa pimeä mies esitetään pahana hahmona, joilla terävät hampaat ja pelottavat silmät.

Lord of the rings elokuvassa esitetty pimeä ja valoisa miestä.Sisäiset lapset taas tuodaan hyvin esille elokuvassa Nuija ja tosinuija (Dumb and dumber), jossa Jim Carrey esittää pimeää lasta ja Jeff Daniels esittää valoisaa lasta.

Pimeä ja valoisa Lapsi esitetty elokuvassa Nuija ja tosinuija.Suosittelen siis, että sen jälkeen, kun olet tutustunut sisäisiin hahmoihisi, kutsuisit ne kaikki sydämeesi ja antaisit sydämellesi luvan tasapainottaa ne keskenään automaattisesti ja integroida ne sinun oman ykseyden kanssa, niin että jokaiselle heille olisi oma paikansa sydämessäsi.

Aika usein ihmiset, jotka ovat kasvaneet väkivaltaisissa oloissa, niin kuin minä olen kasvanut, ovat turvautuneet lapsena sisäiseen pimeään lapseen, kantamaan heitä vaikeuksien läpi. On hyvä muistaa, että vaikka sisäinen pimeä lapsi on vahva ja aika usein esiintyy pelottava naamari päässä, on parempaa antaa sisäiselle pimeälle miehelle (tai pimeälle naiselle) tehtävä huolehtia rajojen asettamisesta muille. Jolloin sisäinen pimeä lapsi voi keskittyä olennaiseen, eli leikkimiseen! Voisitte pyytää sydämenne luomaan yhteyttä sisäisten lasten ja sisäisten aikuisten välillä. Sitten kun sisäiset lapset oppivat tuntemaan sisäiset aikuiset, he voivat pikkuhiljaa luovuttaa heille aikuisten tehtävät, eli suojeleminen ja rajojen asettaminen muille ja itselle.

Sisäinen Pimeä Lapsi.Näin sisäiset lapset voivat leikkiä ja kun hätä tulee – sisäiset aikuiset tulevat esille ja suojaavat sisäiset lapset.

Pimeyden olemus

Monessa lähteessä esitetään, että pimeys on sama kuin pahuus. Omasta kokemuksesta voin kertoa että näin ei ole. Pimeys on enemmän materiaa. Eli pysähtyneisyys, tai maadoitus, josta luominen voi alkaa.

Kun tulemme tänne kehoon aloitamme henkisen matkamme elämän siemeniä ja chakroja pitkin.

  1. Ensin olemme yhtä (Juurichakra):Elämän siemenen 1
  2. Sen jälkeen dualismi esiintyy, jotta näkisimme itsemme ulkopuolelta. Lisääntyminen/luominen alkaa (Sakraalichakra):Elämän siemenen 2
  3. Seuraavaksi on oman identiteetin luominen (Solarpleksus chakra):Elämän siemenen 3
  4. Sitten pääsemme jo sydämeen.Elämän siemenen 4
  5. Seuraavaksi telepatia alkaa, rupeamme keskustelemaan itsemme kanssa. (Kurkku chakra):Elämän siemenen 5
  6. Seuravaksi näemme itsemme ulkopuolelta ja joudumme kohtamaan taas pimeytemme. Tähän vaiheeseen aika monet henkisen tien kulkijat jäävät jumiin moneksi vuodeksi. He näkevät oman pimeytensä ja tuomitsevat sen pahaksi. Näin alkaa monelle ”valonsoturin”-vaihe, jossa taistellaan omaa pimeyttä vastaan (kolmas silmän chakra).Elämän siemenen 6
  7. Lopuksi kuitenkin kaikki hyväksyvät pimeytensä ja tekevät rauhan sen kanssa ja ympyrä sulkeutuu (Kruunuchakra):Elämän siemenen 7

Olen tavannut monia henkisen tien kulkijoita, joille on opetettu, että on hyvää olla vain valossa. Silloin noi hyväntahtoiset ihmiset irtaantuvat pikkuhiljaa omasta pimeydestä, eli omasta kehosta, omasta materiasta – ja kuolevat pois. Siksi on todella tärkeä tutustua omaan pimeyteen ja olla jatkuvasti yhteydessä siihen. Ettei keho vaan unohtuisi pois.

Nämät samat valontyötekijät myös usein yrittävät koko ajan voimistaa valoansa, jolloin pimeys niiden ympärillä automaattisesti kasvaa ja he houkuttelee pimeitä ihmisiä niiden ympärillensä (Maailmankaikkeus yrittää epätoivoisesti tasapainoitta heitä). Sen jälkeen nämät valonsoturit yrittävät mennä vieläkin enemmän valoon, jolloin pimeys niiden ympärille senkun vain lisääntyy. Näin taistelu jatkuu, kunnes he oppivat tasapainoitamaan valonsa ja pimeytensä keskenään, sydämensä avulla.

Valon soturit vs Rakkauden soturit kuvitettuna Jin ja Jangin avulla.Jos tekin kärsitte tästä ongelmasta, suosittelen mennä omaan sydämeenne ja antaa sydämellenne luvan tasapainoitta valonne ja pimeytenne keskenään automaattisesti. Silloin voitte elää oman sydämenne rakkaudessa ja houkuttelette rakkaudellisia ihmisiä teidän ympärille.

Silloin kun tajusin tämän, lopetin valonsoturin urani ja ryhdyin rakkauden soturiksi. Pyrin olemaan koko ajan sydämessäni, ykseydessäni, kehossani, rakkaudessani. Ja jos joku paikka planeetalla vaati hoitoa – lähetän sinne rakkautta.

Jos lähettää valoa konfliktin alueelle, valon määrä paikalla kasvaa, ja automaattisesti pimeyden määrä kasvaa myös, jolloin konflikti suurenee. Kun lähettää vain rakkautta konfliktin alueelle – rakkaus kasvaa ja konflikti pienenee. Siksi ei ole hyvää lähettää valoa konflikti alueille. Tilanne vaan pahene, kun sen tekee.

Värähtelyn nostaminen

Tämä ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen, mutta ajattelin laittaa sen tähän, koska monet kompastuvat tähänkin kiveen. Monet henkisen tien kulkijat yrittävät koko ajan nostaa värähtelyänsä ylemmäksi ja ylemmäksi, ottamatta huomioon oman kehonsa kapasiteettia. Tämä on hölmöä, tapatte itsenne jatkuvalla värähtelyn nostamisella. Kehonne ei sitä kestä…

Elämme maailmassa, jossa meitä pommitetaan jatkuvasti nopea värähteisillä magneettisäteilyillä (Wifi, GSM, 4G, 5G jne) Nämät kaikki säteilylähteet värähtelevät miljoonia kertoja joka sekunnin! Esimerkiksi tavallinen WiFi verkosto värähtelee 2.4-5 Giga Hertsin taajuudella, eli pahimmillaan 5 miljoona värähtelyä sekunnissa. Tämä jatkuva magneettisäteilyä nostaa meidän oman värähtelytasoa, niin että elämämme nopeutuu ja meistä tuntuu, ettei meillä ole enää aikaa mihinkään.

Siksi kehotan teitä kuunnella kehoanne ja meditoida joka aamu kehonne kanssa. Oletteko nostaneet värähtelynne liian korkeaksi? Pitäisikö sitä vähän madaltaa?

Jokaisella meillä on luonnollinen värähtelytaso, jossa kannattaa pysyä koko ajan. Oma taajuutemme, jossa olemme kotona.

Suosittelen pyytämään sydäntänne palauttamaan teidät teidän omalle taajuudelle takaisin, omalle luonnolliselle värähtelytasolle. Niin että teistä tuntuu, että olette taas kotona.

Suosittelen myös sulkemaan kaikki wifi-verkostonne yön ajaksi ja pitää kaikki säteilevät laitteenne mahdollisimman kaukana sängystänne. Myös työpaikalla kannattaa varoa ylimääräistä säteilyä ja pitää Wifi-modeemit, kännykät ja muut säteilevät laitteet kaukana teistä sielläkin. Orgoniittilaitteet auttavat tähän. Voitte rakentaa tai ostaa orgoniittilaiteta ja asettaa sen teidän ja säteilylähteen väliin, niin että laite suojaa teidät säteilystä.

Yhteisluominen

Aika monessa parisuhteissa muodostuu luonnollisesti luomisen yhteistyö: Jompikumpi partnereista ottaa valoisan roolin ja toinen ottaa pimeän roolin, jolloin yksi tuo inspiraatiota ja valoa ylhäältä (= Ankh) ja toinen maadoittaa sen fyysiseen maailmaan ja tekee ideasta fyysisen todellisuuden (= Ankh-uri).

Ankkuroitu Ankh

On hyvä oppia toimia molemmissa rooleissa, eli osata olla sekä Ankh että Ankh-uri, jolloin pystyt luomaan myös itse itsellesi tarvittaessa. Suosittelen teille tutustumaan oman Ankh:in ja oman Ankhuriin ja sitten antaa sydämellenne lupaa tasapainoittaa ne keskenään automaattisesti, niin että teidän luominen tapahtuu sydämen rakkaudesta.

Mustan pantterin vihkimys

Kun olin käymässä Meksikon auringon pyramideilla vuonna 2011, kuu pyramidin vierellä oli mustan pantterin temppeli.

Puman tempelin kuvauksen MeksikoMaalaus Puma tempelin seinämällä MeksikossaMinut ohjattiin temppelin sisälle, jossa sain mustan pantterin vihkimyksen. Vihkimyksessä minulle ilmestyi musta pantteri, joka ohjasi minut temppelin syvyyksiin. Pantteri ohjasi minut isoon saliin, jossa oli monta pimeää soturia kävelemässä muodossa. Pantteri sanoi minulle: sinun tulisi olla yksi niistä, jos haluat nähdä pimeydessä. Kysyin itseltäni oliko tämä turvallista ja sain vastauksen että kyllä. Älä pelkää. Pantteri suojaa sinua. Niin annoin luvan tulla pimeyden soturiksi. Eli uskalsin kokea miltä tuntuu olla kokonaan pimeä. Aluksi pelkäsin hirveästi, mutta sitten huomasin, että kaikki on ok, se on vain osa tätä dualismia ja kun katselin maailmaa tästä näkökulmasta, kaikki näytti valoisalta. Eli kun katsotan pimeydestä – näemme olentojen valoisaa puolta. Kun katsotan valosta – näemme olentojen pimeyttä.

Vihkimyksen jälkeen selvänäköni parantui ja pystyin näkemään asiat selkeämmin: sekä pimeydestä että valosta käsiin. Lopuksi onnistuin myös yhdistämään näitä kahta näkökulmaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Aloin näkemään ihmiset ja muut olennot niin kuin he oikeasti olevat: osa valoa ja osa pimeyttä.

Aika monet valontyöntekijät ovat vain valossa, jolloin he näkevät vain pimeyttä ympärilleen. Silloin on hyvä tiedostaa, että on irtaantunut liikkaa kehosta ja näkee maailmaa vain yhdeltä näkökulmalta.

Liikkaa valossaJos taas näkee vain valoa ympärillä, niin se on merkki, että on liikkaa omassa pimeydessä.

Liikka pimeydessä

Jos haluat nähdä kokonaiskuvan ympäröivästä maailmasta, on hyvä olla tietoinen tästä dualismista ja yrittää katsoa asiat molemmista näkökulmista, eli olla sekä omassa valossa että omassa pimeydessä saman aikaisesti:

Katsominen molemmista näkökulmista.Pimeältä puolelta näet ihmisten valoa ja valoisalta puolelta näet ihmisten pimeyttä, jolloin voit muodostaa kokonaisen kuvan heistä ja rakastaa heitä kokonaan.

Paratiisi ja Helvetti

Sain myös yhden kokemuksen paratiisista ja helvetistä: Olin silloin tutustumassa sielupalojen palautukseen (katso artikkelin tästä), kun ystäväni tuli luokseni ja pyysi apua sielupalojensa palautukseen. Sain vision, että yksi hänen sielupalansa on tuominnut itsensä helvettiin.

Jumala hän ei koskaan tuomitsee meitä mihinkään, hän vain rakastaa ja hyväksyy meidät sellaisenaan. Meille kuitenkin opetetaan pienestä lähtien, että jos teemme pahaa, joudumme tuomituksi helvettiin kärsimään. Näin ei tietenkään ole, mutta jotkut sielut kuitenkin tuomitsevat itsensä kärsimään.

Joka tapauksessa, kun sain tiedon, että ystäväni on tuominnut itsensä helvettiin, jossain edellisessä elämässä, päätin auttaa häntä vapauttaa itsensä siitä paikasta.

Olin hyvin peloissani, mutta päätin kuitenkin laskeutua helvettiin ja auttaa ystävääni. Kutsuin voimaeläimeni, enkelit, kristuksen ja kristallit auttamaan. Yhdessä laskeuduimme helvettiin. Enkelit valaisivat tien, samalla kun Voimaeläimeni suojelivat minua. Kun pääsimme perille, paikka näytti keskiaikaiselta kellarimaiselta kidutuspaikalta, jossa oli sellit ja kidutusvälineet. Paikalla ei oikein ollut ketään. Pari henkeä siellä leijaili ja ystäväni sielunpala oli yhden sellin sisällä ihmettelemässä miksi kukaan ei tule häntä kiduttamaan.

Tuomani kristallit ryhtyivät silloin toimimaan ja he muuttivat kellarin kristalliseksi luolaksi. Kristallit kimmelsivät joka paikasta, niin että koko paikka näytti siltä, että se olisi jäässä. Helvetti oli jäädytetty… 😊

Silloin menin ystäväni selliin sisään, ovi ei ollut lukittuna ja kysyin häneltä: Mitä helvettiä täällä oikein teet? Hän vastasi, että hän on tehnyt pahaa, niin hän tuomitsi itsensä helvettiin. Kerroin hänelle, että ihmiset, joita hän vahingoitti, ovat jo ajat sitten antaneet hänelle anteeksi ja ei ole enää mitään hyvää syytä olla siinä paikassa odottamassa kidutusta, joka ei koskaan tulisi. Niin hän antoi itselleen anteeksi tehdyistä vääryyksistä ja palasi nykyhetkeen. Lähdimme kaikki sieltä pois.

Myöhemmin tein toisen matkan myös paratiisiin, ja sekin oli tyhjä, muutamia henkiä leijaili sielläkin ihmettelemässä, miksi paikalla ei ole ketään… 😉

Tutustuminen voima-eläinten valoon ja pimeyteen

Tässä vaiheessa henkistä matkaani olin jo tutustunut pimeyteeni ja tehnyt rauhaa sen kanssa. Rakastin oman pimeyttäni ja käytin sitä yhdessä valoni kanssa elämäni luomiseen. Silloin minulla oli kuitenkin uusiutumisen aika, enkä oikein kuitenkaan onnistunut siinä. Niin maailmankaikkeus lähetti minulle apua: Valtava pimeä lintu ilmestyi minulle. Pelkäsin hieman, mutta silti pysyin paikallani ja kysyin linnulta mitä haluat. Lintu sanoi, että hän tuli auttamaan. Niin annoin hänelle luvan lähestyä minua. Kun suostuin tekemään yhteistyötä linnun pimeän puolan kanssa, linnun valoisa olemus ilmestyi myöskin. Näin edessäni valtava Feeniks linnun, joka tuli auttamaan minua uusiutumaan ja vahvistumaan. Hänen avulla onnistuin pääsemään pulmani yli ja uusiuduin. Omistin rumpunikin hänelle ja silloin tällöin hän tulee auttamaan minua, kun tarvitsen uusiutua.

Tulilintuni kertoi, että hänen pimeä puoli ilmestyy minulle ensin, koska pimeys on maadoitus ja ilman maan elementtiä on vaarallista sytyttää tulta. Ensin tulisi valita sopiva paikka maassa ja siihen sytyttää tulen. Ilman maaelementtiä tulen sytyttäminen on hyvin vaarallista.

Myös ystävälleni on käynyt sama: Hän kertoi, että valtava pimeä ötökkää hyökkäsi hänen kimppuunsa, kunnes hän hyväksyi ötökän pimeyden. Silloin ötökän valoisa puoli ilmestyi myös ja hän näki valtavan skarabeen (pillerinpyörittäjä) joka on tullut auttamaan häntä, käsittelemään asioita.

Pillerin pöyrittäjä

Jokaisella aloittelevalla šamaanilla on hyvä olla liittolaisia, jotka pystyvät toimimaan yön aikana. Esim. pöllö, varis, musta pantteri, tai vaikka yöperhonen… 😊

Kun kävelen metsässä yöllä, kutsun avukseni yöeläimen henkeä suojelemaan minua ja varoittamaan vaaroista. Yöeläimet ovat tottuneet metsästämään yöllä ja he pystyvät suojelemaan minua paremmin yön aikana, kuten mustapantteri suojeli minut Meksikon temppelin vihkimyksessä.

Sisäinen soturi

Minun viimeinen kokemukseni valosta ja pimeydestä tuli, kun tutustuin sisäiseen soturiin. Huomasin että sekin koostuu valosta ja pimeydestä. Näin ollen tutustuin pimeään ja valoisaan soturiin ja yhdistin niiden voimat sydämessäni. Jolloin he yhdistyivät yhdeksi soturiksi: Rakkauden soturiksi. Nyt kun tarvitsen apua taistellakseni vääryyttä vastaan kutsun sisäinen soturini esille ja hän auttaa minua taisteluissani. Suosittelen sinullekin tutustumaan näihin kahteen sisäisin soturiin ja yhdistää niiden voimat sydämessäsi.

Elokuvassa Dragon: Bruce Leen tarina, joka kertoo Bruce Lee:n elämästä, käsitellään tämän pimeyden soturin integroitumisesta.

Valon ja pimeyden soturit lokuvassa Dragon - Bruce Leen tarina.
1. Lapsena Bruce Lee kohtaa pimeän soturin, mutta hän antautuu pelolle ja pakenee sitä.
2+3. Sitten Bruce Leesta tulee valon soturi.
4. Hän kuitenkin joutuu kohtaamaan pimeän soturin uudestaan aikuisena. (Samanlaisen pimeiden sotureiden rivistön kohtasin itse Meksikossa, kun sain mustalta pantterilta vihkimyksen).
5. Kun pimeä soturi uhkaa hänen lastansa, Bruce Lee päättää taistella pimeän soturia vastaan.
6. Hän voittaa pimeän soturin taistelussa nunchakojen avulla.
7+8. Tämän jälkeen Bruce Lee ottaa pimeän soturin roolin itselle tarvittaessa.

Myös uudessa Tähtien Sota elokuvassa: Skywalkerin nousua, tutustutaan pimeän ja valon sotureihin:

Pimeä ja valoissa soturi kuten esitetään elokuvassa tähtien sota Skywalkerin nousu.
1. Elokuvan sankari, Rey Skywalker, ottaa valoisan soturin viitan itselleen elokuvan alussa ja taistelee pimeyttä vastaan.
2. Rey sitten joutuu kohtamaan sisäistä pimeyttä ja tehdä rauhaa sen kanssa.
3. Pimeä soturi osoittautuu kuitenkin rakastavaiseksi mieheksi.
4. Rey tekee rauhaa pimeytensä kanssa.
5+6. Lopputaistelun alussa Rey käyttää vain valoisan soturin voimia ja on häviämässä.
7. Hän sitten ymmärtää ottaa myös pimeän soturin voimat itselleen.
8+9 Rey kukistaa pääpahiksen molempien soturien voimalla.

Tässäkin elokuvassa, jostain syystä pimeän soturin hampaat muuttuvat yhtäkkiä terävimmäksi ja hänestä tule ”paha”… 😊

Värien muodostuminen valosta ja pimeydestä

Viimeinen oivallukseni valosta ja pimeydestä oli, kun vihdoin ymmärsin dualismin rakennetta. Kaiken takana hän on värähtely kahden pisteiden (potentiaalien) välissä, eli valon ja pimeyden välillä.

Värit muodostuvat värähtelystä valon ja pimeyden välissä

Erilaiset värähtelyt muodostavat erilaisia värejä ja kun tähän värähtelyyn lisätään rakkaus – Elämä alkaa. Kaikki hän on värähtelyä… 😉

Pimeää taikaa ja valoisaa taikaa

Aika monessa paikassa puhutaan pimeästä taiasta ja valoisasta taiasta. Kun kuitenkin tarkastelee asiaa, niin huomaa että pimeä ja valoisa taika eivät voi toimia yksistään: Valon taialla ei voi luoda mitään fyysistä, ellei pimeys on läsnä myös. Eikä pimeä taikakaan voi toimia yksin. Vasta sitten kun yhdistää molemmat taiat yhdeksi sydämen rakkaudessa, jotain konkreettista syntyy.

Samalla tavalla ei voi myös olla ainoastaan valonmestaria tai pimeämestaria. Valo ja pimeys ovat yhtä ja jos olet valon mestari – olet samalla myös pimeyden mestari ja päinvastoin: Pimeyden mestarit ovat samalla myös valon mestareita.

Siksi kehotan teitä joskus kokeilla ottaa yhteyttä teidän suosikki valonmestariin ja pyytää häneltä näyttämään teille sen pimeä puoli.

Jos tykkäätte Enkeleistä, suosittelen teille kokeilemaan miltä tuntuu olla tekemisessä Enkeleiden pimeän puolen kanssa. Kaikki yhdistyvät vain Enkeleiden valoon, eikä niiden pimeyteen. Kokeilkaa joskus toisinpäin. Niin näette Enkelit kokonaisuudessaan.

Voidaan näin sanoa, että kaikille olennoille, mitkä täällä ovat on sekä valoisa että pimeä puolta. Suosittelen tutustumaan molempiin puoliin.

Työskentely henkien kanssa

Olen ollut tekemisessä henkien kanssa, mutten tähän asti nähnyt yhtään ”pahaa” henkeä. Henget yleensä jäävät tänne kummitelemaan, koska heille jäi jotain tekemättä. Joku vääryys jäi korjaamatta tai joku tunne jäi ilmaisemmatta. He eivät yksinkertaisesti ole valmiina seuraavaan elämään.

Muistan ensimmäistä kerta, kun tapasin hengen. Olin kotonani ja asuntooni tuli naisen henki. Pelästyin hirveästi ja kutsuin Enkelit ja voimaeläimet suojelemaan minua ja häädin sen pois.

Tämän jälkeen olen kuitenkin oppinut, ettei henget tee mitään pahaa ja niiden kanssa voi keskustella rauhassa, kunhan muistaa, että kaikki henget eivät ole fiksuja… 😉

Nykyään tiedän, että kun henki tule käymään niin minun tulisi vaan kysyä häneltä mitä se haluaa ja jos pystyn ja haluan auttaa häntä, teen niin. Jos mielenkiintoni ei herää, niin kerron hengelle, etten ole kiinnostunut auttamaan ja käsken hänet pois kotoani.

Olin kerran pitämässä kurssia itäsuomessa, yhdessä vanhassa rakennuksessa. Kurssin jälkeen, kun talo tyhjeni, tunsin että talon kellarissa on henkiä. Ilmeisesti he kuolivat siinä talossa joskus ajat sitten ja jäivät sinne kummitelemaan. Niin kysyin heiltä tarvitsevatko he apua. He sanoivat, että ei. Niin sovittiin, että ne jättävät minut rauhaan ja minä jätän heidän rauhaan.

Toisinpäinkin voi mennä: Muutamia vuosia sitten teimme matka Raatteentielle ystäväni kanssa. Ystäväni oli entisessä elämässä ukrainalainen upseeri. Hän lupasi siinä elämässä hänen sotilaille että hän huolehtisi heistä. Hän kuitenkin kuoli taisteluissa, eikä näin pystynyt täyttämään lupaustansa. Niin matkustettiin yhdessä ystäväni kanssa pohjoiseen. Tutustuimme taistelu paikkoihin ja kahdessa paikassa, jossa ukrainalaiset pataljoonat taistelivat, pidimme rummutusseremonioita. Löysimme luonnollisia voimapaikkoja metsästä ja rummutettiin yhdessä. Pyysimme Ukrainan, Suomen ja Venäjän kansoja auttamaan meitä. Kutsuimme myös Enkelit ja metsän henget avuksi. Yhdessä sitten loimme sillan, jonka avulla kaikki sodassa eksyneet henget ovat voineet yhdistyä takaisin Jumalaan. Teimme näin molemmissa taistelupaikoissa ja näimmekin miten, Ukrainalaiset, Venäläiset ja valkoiseksi pukeutuneet Suomalaisten sotilaiden henget nousivat taivaaseen. Lopuksi suljimme sillan ja pyysimme metsän henget korjaamaan sodan vauriot, niin että rakkaus ja runsaus palaisivat taistelupaikkoihin. Oli hieno kokemus!

Näin ollen suosittelen teitä keskustelemaan, teille ilmestyneiden henkien kanssa ja kysyä heiltä mitä he tahtovat. Kun tiedätte mitä he haluavat, voitte päättää haluatteko auttaa heitä, vai ei.

Pimeät olennot

Olen tavannut myös matalavärähteisiä olentoja, jotka tarttuvat meihin kiinni ja imevät meidän energiaa. Niiden tietoisuuden tasoa voi vertailla hyttysiin tai punkkeihin. Alussa pelkäsin heitäkin hirveästi, mutta lopuksi heidänkin kanssa opin kommunikoimaan. Jos huomaan että joku tällainen otus on tarttunut minuun kiinni, niin kysyn häneltä: Mitä sä täällä teet? Minkä haavan kautta olet päässyt minun energiakenttään? Miten voin parantaa haavani? Silloin noi pimeät olennot yleensä neuvovat minua, miten voin hoitaa haavani kuntoon.Energia imijääKun haavani on parantunut, kysyn olennoilta: minne haluatte mennä? (Ei ole hyvä jättää ne paikalle, koska sitten he tarttuvat johonkin toiseen talon asukkaaseen.) Niin autan heitä aina menemään johonkin toiseen paikkaan. Kutsun arkienkelit siirtämään niitä heidän toivomalle paikalle. Kiitän heitä ja toivon heille hyvää matkaa!

Kiroukset

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että ei ole suotavaa laittaa toisten päälle kirouksia, koska silloin rikkoo ensimmäinen lain, vapaan tahdon lain: Älä tee toiselle mitään ilman lupaa. Näin ollen, aina kun laitat kirouksen jonkun toisen henkilön päälle – joudut sitä myös itse kantamaan.

Siksi tein vuosia sitten seremonian, jossa pyysin anteeksi kaikilta ihmisiltä/olennoilta, joiden päälle olen laittanut kirouksia, tässä, edellisissä ja tulevissa elämissäni. Annoin myös anteeksi kaikille, jotka laittoivat kirouksia minun päälleni, tässä, edellisissä ja tulevissa elämissä.

Tämän jälkeen pyysin, että kaikki tässä, edellisissä ja tulevissa elämissä, laitamani kiroukset poistuisivat.

Kun omat kiroukseni poistuivat, irtaannuin koko kirous järjestelmästä.

Tämän jälkeen en ole enää ottanut toisten kirouksia vastaan. Jos joku minua kiroaa – siunaan häntä. Näin hän joutuu kantamaan sitä kirousta yksin.

Loppusanat

Maailmamme koostuu pimeydestä ja valosta ja on syytä tutustua molempiin. Nykyään kun näen pimeän olennon – muistutan häntä hänen valosta. Ja kun näen valoisan olennon – muistutan häntä hänen pimeydestään. Näin dualismi pysy maailmassani tasapainossa.

Kiitos kun luitte tämän artikkelin, toivottavasti siitä on ollut teille hyötyä! Olisi kiva kuunnella kommenttinne tästä aiheesta. Toki vain asialliset kommentit julkaistaan.

Rakkaudella, Arje Sakari Silander

1 thought on “Musta ja valko – Pimeys ja valo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *